Sukujuhla Outokummun Kuusjärvellä 22.07.2006
Artikkeli käsittelee sukuseuramme rekisteröimisen 50 – vuotisjuhlaa Pohjois-Karjalassa, yhdistyksen perustamispaikalla. Jutussa ei anneta juurikaan tilaa varsinaisen vuosikokouksen kululle vaan keskitytään kuvaamaan juhlapäivän muita tapahtumia kokonaisuutena.
Tiilikaiset kokoontuvat
Itäsuomalainen, kaunis kesäaamu toivotti ympäri suomenniemeä saapuvat
Tiilikaiset tervetulleiksi Kuusjärvelle. Kello kymmenen jälkeen alkoivatkin
ensimmäiset autot jo saapua Kuusjärven koulun parkkialueelle, missä sihteeri
toivotti saapuneet tervetulleiksi juhlaan. Kun saimme vielä puheenjohtajankin
paikalle oli aika Tiilikaisten seurata kommodoria kulkueena kohti Kuusjärven
kirkkoa, joka sijaitsikin mukavan lähellä koulua.
Kylläpä meitä olikin paljon. Sihteeri ja Mauri Tiilikainen yhdessä, yrittivät liikkuvasta joukosta saada laskettua jonkinasteista päälukua. Molempien parhaat arviot johtivat komeaan ja sukukokoushistoriassamme ennen näkemättömään lukuun joka asettui noin 90 paikkeille , vauvasta - vaariin.
Tiilikaisten seurakunta hiljentyy
Keräännyimme kaikki kirkon portaiden ja sisäänkäynnin pääpiirteiselle
alueelle. Kello alkoi jo lähestyä yhtätoista. Vain pappi puuttui enää.
Rovasti Miettinen olisi Outokummun ev. lut. seurakunnan kanssa
neuvotellun tilauksemme mukaan isäntäpastorimme juhlapäivän aloittavassa
hartaustilaisuudessa.
Kun saimme hetken odoteltuamme pappimme paikalle, oli aika aloittaa
ohjelman mukainen, ensimmäinen tilaisuus.
Nopean neuvonpidon jälkeen päätimme ensin aloittaa kirkon edessä
olevalla sankarimuistomerkillä, jonka ympärille kokosimme juhlaväen sielut .
Johtokunta aloitti laskemalla esimies Anjan, puheenjohtaja Raimon ja
sihteeri Tonin voimin yhdistyksen kukkalaitteen sodissa kaatuneiden Kuusjärven
alueen sankarivainajien muistolle, joukossa oli 4 Tiilikaisten suvun
kaatunutta.
Tilaisuudessa rovasti Miettinen valotti meille vielä muistolehdon ja
muistomerkkiveistoksen lyhyen historiikin. Lopuksi veisasimme Miettisen
johdolla, kaikki yhdessä, todella palan kurkkuun nostavan ”Jumala ompi
linnamme” – virren. Kun saimme pyyhittyä kostuneet silmämme oli aika siirtyä
varsinaiseen hartaustilaisuuteen puukirkon upeisiin tiloihin.
En varmasti ole kovin väärässä, jos arvioisin ettei siinäkään kirkossa
ole koskaan ollut kerralla yhtä montaa samaa sukunimeä ja sukulaisuutta
kantavaa henkilöä. Voitiin todella puhua Tiilikaisten seurakunnasta.
Miettinen aloitti hartaustilaisuuden kertomalla todella ansiokkaan
yksityiskohtaisesti ja asiantuntevasti koko Kuusjärven – Outokummun seurakunnan
pari sataa vuotta kestäneen historian.
Kaikki paikkakunnalla asuvatkin saivat taatusti uutta ja
mielenkiintoista lisätietoa sekä asianomaisen puukirkon rakentamisen vaiheista
kuin seurakunnan keskeisistä olosuhteista menneinä aikoina.
Muutaman rukouksen ja virren jälkeen kuin sinetiksi kaikelle, astui
rovasti Mauri Tiilikainen alttarille ja omaan vakuuttavaan tyyliinsä saarnasi
omilleen. Hän nitoi yhteen elämämme keskeiset käsitteet, luoden saumattoman syy
– seuraus yhteyden käsitteiden: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, välille.
Oli todellinen etuoikeus olla
kuulemassa Maurin painavia sanoja. Koko kirkkovaihe oli todella
mieleenpainuva aloitus päivälle. Voin varmasti esittää kaikkien osallistuneiden
puolesta Suuret kiitokset Maurille ja Miettiselle sekä Outokummun ev. lut.
seurakunnalle antamastaan panoksesta Tiilikaisten sukujuhlalle.
Kun viimeisetkin kirkosta poistuvat saivat nimensä kirjoitettua kirkon
vieraskirjaan, alkoi ryhmittyminen portailla otettavaan ryhmäkuvaan. Tämä kuva
saaneekin arvoisensa paikan Tiilikaisten kuvakokoelmissa kautta maan.
Sukulounas ja
tilaisuudet Kuusjärven koululla
Muutaman pienen sadepisaran saattelemina joukkomme palasi valtatie 17:n
toiselle puolelle, koulun pihalle. Oli vuorossa jo monen odottama sukulounas.
Erittäin makoisa lohisoppa jälkiruokakahveineen jo odotti nälkäisiä Tiilikaisia
Kuusjärven koulun ruokalassa.
Koululle jo edellisenä päivänä oli saapunut valmistelemaan lounastamme
Marika Souko, joka toimi juhlamme keittiömestarina. Hän loihtikin makoisat
eväät käytännössä yksin pienessä koulukeittiössä. Suuret kiitokset Marikalle
toivottavat varmasti kaikki 60 ruokailuun osallistunutta vierasta.
Kello 13.30 olimme ravitut ja saimme ohjeet siirtyä koulun toisen
kerroksen jumppasaliin johon Toni oli valmistellut vuosikokousta varten
tarvittavat kokouspuitteet. Vuosikokous käsitteli kaikki sääntömääräiset asiat
noin tunnissa. Tarkempi kokouksen kulku, katso vuosikokouspöytäkirja.
Kokouksen jälkeen siirryimme sihteerin opastuksella koulun takapihalle,
jossa paljastettiin yhdistyksen perustamisen muistoksi paikkakunnan
kromidiopsidi- kivestä valmistettu muistolaatta. Laatta kiinnitettiin nykyisen
koulun seinään alkuperäisen koulun ollessa valitettavasti jo poispurettuna.
Välittömästi laatan paljastamisen jälkeen siirryimme koulun seinän
vierestä enemmän kohti vanhan koulun kivijalkaa, jossa johtokunta Raimon ja
Tonin osalta vahvistettuna Maurilla, istuttivat kauniiseen koivikkoon
muistopuun. Taimeksi oli valittu paikallisen puutarhurin pellosta Serbian
kuusi. Puulla sukuseura halusi symboloida yhdistyksemme ja sukumme jatkuvuutta
ja työmme sitkeyttä sekä peräänantamattomuutta.
Lapioinnin ja kasteluoperaation jälkeen olikin syytä ihailla
onnistunutta istutusta – toivotaan. Onneksi tämäkin tapaus ikuistettiin
jälkipolville. Vaikka Raimon kamera olikin välillä hieman hukassa.
Harmi, että aina kirkosta alkaen oli joukkomme vahvuus salaperäisesti
vähentynyt. Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa kiertoajelu, johon itse odotin
runsasta osanottoa ainakin ulkopaikkakuntalaisten osalta.
Juhlaväki opastetulla kiertoajelulla Outokummussa
Sihteeri keräsi kiertoajelulle halukkaat koulun eteen. Odotimme
linja-autoa saapuvaksi ja se tulikin aivan odotetun ajan puitteissa eli noin
klo 16. Meitä oli lopulta linja-auton kyydissä reilut 30 innokasta kyytiläistä.
Nyssen nytkähdettyä liikkeelle ryhtyi oppaana toiminut Toni
esittelemään matkan aikaisia paikkoja sekä nähtävyyksiä. Suuntasimme ensin
kohti Outokummun vanhaa kaivosta ja jokakesäisiä kivi- ja mineraalimessuja.
Tämä oli se paikka, mikä oli pakko jokaisen Outokummussa ensi kertaa
vierailleen, nähdä.
Sovittuamme paluuajan autolle, purkauduimme kohti messualuetta, joka
oli avoinna enää vain 1,5 tuntia. Seikkailtuaan jalokivien seassa kotvan ja
siemailtuaan kahvin olivat muutamat menneetkin jo asian ytimeen ja löysivät
itsensä kaivoksen sisältä, kallion uumenista. Siellä ei kuulemma ollut ainakaan
hellettä. Vuorenpeikko tiesi myös kertoa, että Risto-setä oli havainnut
omakohtaisesti, kuinka vaarallinen ympäristö olikaan tässä mainarin pyhätössä.
Onneksi pikkuhaavereissakin huumori auttaa aina ja henkilökunnan pikku bonus
lämmittää mieltä.
Kiireellä kivet kainaloissa kohti Kinnusen bussia ja eteenpäin. Emmehän
antaneet tähän astikin loistavasti pitäneen aikataulun pettää loppupäivänäkään.
Kaikki varpaat laskettuaan matkanjohtaja Toni johdatti seurueensa
Keretin, teollisuuskylän ja keskustan ohitse kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa –
Vuonoksen avolouhosta.
Tuo suljettu, nykyisin tekojärveltä näyttävä kohde, ei kerro
katsojalleen mitä pinnan alla piilee. Nuo loistavat kuparisuonet ja välkkyvä
kissansilmäkalsiitti olisivat kauniita katsella ilman parin sadan metrin
vesipeittoa yllään.
Nopea ketunlenkki vielä Mondo Mineralsin talkkitehtaan kautta ja kohti
Outokummun Kaunisniemen virkistysaluetta eli särkiselkää. Matkalla
ilkeämielinen opas vaati kanssaihmisiään mukaan maakuntalaulujen ylevään
tempoon, uhkaamalla heitä yksinlaululla. Kas löytyihän sitä laulupotentiaalia
helpostikin ja pääsimme alkuun vaivatta, kuinkas muuten, karjalaisten laulun
tahdissa. Tulihan sieltä matkustamosta sitten savolaistenkin vastine.
Ohitettuamme illanviettopaikan risteyksen, päätimme mennä sinne eksymisen välttämiseksi,
kiertoajelun jälkeen saattueajona, Toni kärjessä, muut perässä.
Tulimme Kuminvaaran kautta takaisin koululle. Illanistujaisiin
lähteville olin järjestänyt mahdollisuuden ostoksien tekemiseen läheisessä
Kuusjärven kaupassa, jonka omistaja, kauppias Kähkönen oli auliisti luvannut
sukumme käyttöön klo 18 alkaen.
Makkarat ja virvokkeet löysivät tiensä itse kunkin reppuihin ja eikun
kohti Outokummun erä- ja luontokeskusta. Meitä lähti koulun pihasta matkalle
nuotioiltaan yhteensä 12 erähenkistä Tiilikaista.
Karhunpesäpaviljongissa yhteislaulu raikaa
Uskomattoman kaunis lampi- ja järvikannasmaisena maustettuna
polveilevilla soraharjuilla, lepäsi edessämme, kun saavuimme muutaman
hiekkatiekilometrin jälkeen paikalle.
Paikka oli rakennettu täyteen mitä monipuolisimpia laavu- ja
kotaratkaisuja, ja kruununa kaikelle itse Karhunpesäpaviljonki lasitettuine
pyöröhirsirunkoineen ja ympäristön kestopuisine kävelyreitteineen.
Kyllä meidän kelpasi istahtaa yhdessä viettämään loppuiltaa. Mauri oli
mukana myös täälläkin ja itse vietinkin pitkän ja antoisan tovin hänen kanssaan
keskustellen. Maurihan on elänyt lapsena juurikin niissä maisemissa eikä hänen
kotipaikalleen Munaniemeen ollut kovin montaa kilometriä matkaa.
Raimon toimiessa makkaramestarina ja Antti sekä Mauri esilaulajina, oli
meillä todella lämminhenkinen parituntinen kauniissa kesäillassa.
Vielä kerran olen harmissani niiden puolesta, jotka eivät voineet
mahduttaa aikatauluihinsa tätä osuutta juhlapäivästämme.
Summa Summarum
Kaikki loppuu aikanaan – armonsa ei
milloinkaan. Niin päättyi tämäkin erinomainen päivä ja suku hajosi taas pitkin
valtakuntaa. Tapaamisiin seuraavassa sukukokouksessa, missä se sitten
pidetäänkään?
Näkemisiin.
Toni Tiilikainen
Sukuseuran sihteeri